keskiviikko 3. elokuuta 2016

Me ja muut rikkaat

Ajateltiin vähän käydä retkellä uudella ostoksella. Töistä sattui 2 pekkaspäivää keskelle viikkoa ja kerrankin kävi tuuri. Sattui varmaan kesän parhaat päivät ja varsinkin ensimmäinen veneilypäivä oli ihan täydellinen. Ajeltiin Päijännettä pitkin ja päädyimme sudensaarille. Siellä on laituri ja nuotiontekopaikka. Paikalle oli saapunut muitakin rikkaita, mutta niinkuin kuvasta näkyy, me sulauduimme hyvin joukkoon. Veneilijät ovat lisäksi avuliasta porukkaa ja he ystävällisesti lainasivat meille lepuuttajaa jottei kallis paattimme naarmuunnu laituria vasten. Täällä grillasimme sapuskaa ja jatkoimme matkaa Mämminiemeen, joka oli aivan loistava paikka kaikkine nuotiopaikkoineen ja kallioineen. Olimme siellä yötä ja kävimme myös ajamassa Suomen järvien syvimmässä kohdassa, jossa on lähes sata metriä vettä. Olipa jännittävää. Ajattelin sitten että Ruotsissa ei voi olla yhtä syvää kohtaa järvessä. Arvatkaa vaan onko...?

Ei kommentteja: