Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 15. marraskuuta 2013

Turha ostos ja hyvä ostos

Tein kaksi mersuun liittyvää ostosta. Ostin w124-koriseen mersuun korjauskäsikirjan, sekä aidon, alkuperäisen saksankielisen yli 40-sivuisen esitteen. Esite on kerrassaan hieno ja loistava ostos. Sitä on kiva lueskella ja miettiä kuinka sakemanni on kuolannut mersun perään esite kädessään kultaisella 80-luvulla.

Sitten se turha ostos. Ostin korjauskirjan, mutta mitä ihmettä minä sillä teen? Ei mersuja tarvitse korjata, niitä vain huolletaan...

perjantai 8. marraskuuta 2013

Cd-soitin

Ostin vuosimallia 2010 olevan auton, jossa on cd-soitin. Enpä ole ikinä törmännyt tilanteeseen jossa auton cd-soitin "syö" levyn. Nyt kävi niin kun rouva tunki sinne sellaisen. Luimme ohjekirjasta että kuinka toimitaan ja siellä luki että jos levy on paksumpi kuin 1,3mm se jää laitteen sisään. Kuka meistä on muka joskus mitannut levyn paksuuden ennen kuin laittaa sen laitteeseen? Kysynpä vaan. Kaiken lisäksi ohjekirjassa ei mainita sanallakaan että mitä sitten pitäisi tehdä, kunhan vain todetaan että levy jää sinne jumiin. Sen lisäksi ohjekirjan mukaan tuossa on aux-liitin mutta ei sitä ole. Jotenkin minusta tuntuu että ranskalaisilla autonsuunnittelijoilla on taas näppinsä pelissä...