maanantai 1. heinäkuuta 2013

Älä usko Tuijaa, Tuija sua huijaa

Näin lauloi aikanaan orkesteri nimeltä Alvari Tuohitorvi. Se, miten se liittyy minun mielenkiintoiseen elämääni onkin tarina sinänsä. Minua on nimittäin huijannut Tuija. Nimittäin meidän pihassa kasvaa, tai kasvoi iso Tuija. Se varjosti etupihaa aikalailla ja kun sen takaa oli kaadettu pihlajia ja syreenejä niin huomattiin että se on aika toispuoleinen ja alimmilta oksilta tosi harva. Ainut joka siitä loppujen lopuksi enää tykkäsi oli meidän kissa joka kiipeili siihen. Mutta, kissa vieköön, minähän päätin sen kaataa eikä näin pieneen hommaan mitään ammattilaisia tarvita. Ei muuta kuin Husqvarna tulille ja töihin. Ajattelin kaataa sen ½-välistä, tai vähän sen ala½:lta niin jää sopiva torso mihin voi kiinnittää tikkataulun ja talven varaksi tehdä halkopinon sen ja pihlajapuun torson väliin. Tyylikäs tuli, kuten kuvasta näkyy. Ainut, mikä aiheutti ihmetystä oli se että vaikka minä kuinka tein tyylikkään ja oikeaoppisen kaatoloven jolla puun pitäisi kaatua oikeaan suuntaan, niin miten on mahdollista että puu kaatui juuri päinvastaiseen suuntaan? Eli lähes minun, ja mikä vielä pahempaa, kallisarvoisen kuplani päälle. Näin se Tuija minua huijasi. Onneksi onnettomuudelta vältyttiin ja tarina sai onnellisen lopun. Ohessa linkki videosta, jonka jännittynyt rouva kuvasi. http://www.youtube.com/watch?v=CVPUj0X9gss

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi räkä! Nyt tämä Tuijan huijaus eteni siihen pisteeseen, että emme näe sitä videota. On se Tuija melkoisen ovela.. Video on kuulemma yksityinen eikä sitä meikämannet niin vain pääsekään näkemään...
terv. Tuijan huijauksesta kiinnostuneet vantaalaiset

Pekka R kirjoitti...

Ojdå. Taas mua on huijattu. Täytyypä muuttaa se.