Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 25. maaliskuuta 2010

Työkalusarja


Lopultakin sain irti kauan himoitsemani työkalusarjan koko perheen tavaratalosta. Sarja sisältää lähes kaiken tarpeellisen työkalun mitä perus tyyppi tarvitsee. Samanlaisella lainasarjalla ole mm. purkanut yhden vihreän pappatunturin. Saankohan sen sitten tällä sarjalla kokoon? Se jää nähtäväksi, mutta työkaluista se ei jää kiinni. Eikä hintakaan ollut mielestäni paha, 129€. Ainut mikä vähän harmittaa on se että en ostanut sitä viime kesänä ruåtsista ku sieltä sen olisi saanut kruunun heikon kurssin takia hintaan 99€. Voi voi, ei olisi kannattanut odottaa.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Lapissa


Olemme lapissa. Ihan puolikohtuullinen maisema. Monet sanoo aina kun menen lappiin että kai te sentään hiihdätte. Vastaan aina että en. Hiihto ei ole minun laji. Moottorikelkkailu on. Maisema vaihtuu nopeasti ja kunto kohenee. Uskokaa tai älkää. Mutta hiihto on ylimainostettu laji. Laskettelu ei.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Kulutus


Ajelin eilen pohjanmaalta pois. Ennen lähtöä nollasin kulutusmittarin. Ei mun mielestä paha talvella toi 5.2. Kyllä tekniikka on kehittynyt. Vanha mersu 240 d 72 hv vei aina yli 7 ja vw jetta 1.6 td 70 hv vei lähes 6 litraa. Ottaen huomioon että tässä menopelissä on 204 hv niin pidän lukemaa vähintään siedettävänä.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Sauna


Viimeinkin oli aikaa tai sain aikaiseksi tehdä sen mikä piti tehdä jo kauan sitten. Tein paneelista kotelon saunassa olevalle rumalle vesiputkelle. Siitä innostuneena tein vielä kaiteen kiukaan eteen. Vielä ne pitää värjätä niin hyvä tulee. Aineet on jo ostettu. Käviköhän nyt niin että tavallista yritin, mutta priimaa tuli?

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Mistä tätä lunta oikeen tulee?


En valita mutta jotenkin alkaa tuntumaan että lunta on jo tarpeeksi. Pihaltakaan se ei enää mahdu mihinkään. Juuri saa tehtyä ihmisen mentävän käytävän ovelle. Katollakin on taas lunta vaikka juuri ähkin sieltä niitä alas reilusti. Nyt ne on sitten pihalla riesana. Mutta tänään paistoi aurinko ja siinä oli mukava tehdä lumitöitä. Kyllä tämä iloksi muuttuu ja aina se räntäsateen voittaa.