Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Saappi


Kun ollaan Uudessakaupungissa on pakko käydä maailman kattavimmassa saab-museossa. Siellä oli Saappi poikineen. Onneksi myös kaksi vw:tä. Onko Saabismi sairaus, siitä voi olla montaa eri mieltä. Mutta joka tapauksessa ihan mesta paikka. Oli jopa kekkosen entinen auto yms. Kannattaa käydä!

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Karavaani kulkee


Tarkoituksena oli lähteä Tampereelta Kustaviin, mutta matkalla tuli iili että mennäänkin Uuteenkaupunkiin. Tämä on ihan mesta paikka. Kohta lähdetään mahdollisesti pyöräilemään ja huomenna saatetaan käydä autolla Kustavissa. Ilma ei voisi olla parempi. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Kerrankin onnistunut lomasää. Toisaalta, jos täällä ottaa pari Bisseä niin milloin se on kustavissa? Vai onko se ollenkaan? Olipa hauska, mutta ostin kaupasta paikallisen panimon oluen juhlavuoden kunniaksi. Täällä on pantu olutta jo vuodesa 2008. Pitkät perinteet.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Teiden tukko!


Karavaanari on kaikkien kaveri. Reissu alkoi heti huonosti kun taiteilija joka säilytti avainta vaunuun oli päättänyt lähteä mökille ja jätti puhelimen kiinni! Voi näitä ihmisiä. Onneksi kuitenkin naapurikaravaanarilta löytyi "yleisavain" jolla päästiin lopulta sisälle ja saatiin vara-avain. Sitten hajosi sähköjohto, mutta onneksi toinen naapuri pelasti. Sen jälkeen taistelin koko perheen tavaratalosta ostamani pallogrillin kokoon ja kohta paistan kanaa. Kyllä tämä tästä. Mutta taiteilijoille ei sais missään tapauksessa myöntää mitään ylimääräisiä apurahoja!! :@

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Kokko


Kokko kokoo kokoon koko kokko. Koko kokkoko? Koko kokko.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Unelmista tottassa


Kimppavene sai peräänsä sähköllä käyvän perämoottorin. Kyllä sillä pääsee ihan hyvin eteenpäin ainakin tyynellä säällä. Tuli mieleen vanha pätkä tv-sarjasta Mankeli jossa tyypit osti ison veneen jolla piti lähteä ranskaan. "Ideahan lähti siitä että moottori meillä jo oli." No, onneks meidän vene on vähän pienempi. Tosin tuolla ei kyllä kovin kauaksi uskalla lähteä. Mutta kuitenkin, maailma näyttää järveltä päin katsottuna erilaiselta. Ei uskoisi että olemme ihan lähellä meidän kotia.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Engångsgrillausta Suomenlinnassa


Pitipä sattua hyvä keli suomenlinnassa. Mikäs siinä oli grillata ku aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja Ruotsin laivoja lipui ohi. Ei tietoakaan huuleen pistävistä ampiaisista ja kana och makkara paistui hyvin. Nahka meinas palaa myös. Olo oli ihan ku ois ollu ulkomailla. Tämä kesä on nyt ollu jo monta kertaa paree ku viime kesä. Kohta tämä täytyy mennä pieleen? Ei voi muuta ku imehellä että mikä on ku ei aharista?