Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 31. elokuuta 2007

Käy ja kukkuu


Ilmaruuvia isommalle ja seosruuvin pientä säätöä niin alkoi poika käymään ja kukkumaan tasaisemmin. Vetoakin löytyy paremmin. Tippuukohan kulutuskin alle kymmenen litran? Tuskin pysyn nahoissani ennen kuin saan vastauksen tähän. Elämme jännittäviä aikoja...

Terassin katon pesu


Puhdasta tuli enkä edes pudonnut kertaakaan. Välineet ja aineet tähän operaatioon sain luonnollisesti koko perheen tavaratalosta. Nyt volkswagenin kaasuttimen säätöjä imehtelemään.

tiistai 28. elokuuta 2007

Töihin lähtö


Kummallahan saksalaisvalmisteisella autolla lähtisi tänään? Tarvitseeko sitä edes miettiä? Sain kuplaan lopulta asennettua puskurit pitkällisen ähkimisen jälkeen.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Penkkiurheilua


Penkkiurheilua parhaimmillaan: 2 ruudusta urheilua. Toisesta formulaa ja toisesta yleisurheilua. Miesten 100 m kuuluu perinteisiin, jotka täytyy nähdä. Keihään finaali pitää vielä katsoa. Siinä ne kisat sitten onkin mun osalta.

lauantai 25. elokuuta 2007

Saksalainen autoteollisuus


Saksalaisen autoteollisuuden parhaimpia keksintöjä on kuplan pissapoika joka ottaa paineensa vararenkaasta. Harmi vaan kun systeemi on tukossa. Paikansin vian ja eikun uutta osaa etsimään. Toivottavasti taustalla siintävästä koko perheen tavaratalon luettelosta on apua. Miksei olisi?

Leikkikalu


Jokaisella miehellä pitää olla leikkikalu. Siinä minun omani. Vm 1973. Miehellä pitää ainakin kerran elämänsä aikana olla vanhempi auto kuin itse on. Onneksi se on vielä tässä iässä mahdollista...

perjantai 24. elokuuta 2007

Rapukestit


Tässä me syötiin rapuja. Niitä ei kannata nälkäisenä alkaa syömään!